Adalmiinasta alkaen

Adalmiinan helmi, 2019, peili, hiukset ja pellava, 50 x 50 x 20cm.

Adalmiinan helmi -teos yhdistää viime vuodet tähän alkavaan. Haavoittuvuudesta on edelleen kysymys. Adalmiinan helmi -satu kertoo prinsessasta, joka kadottaa haltijakummilta saamansa helmen lähteeseen ja sen mukana katoaa kauneus ja viisaus. Adalmiina saa kuin saakin helmen takaisin, samoin kauneutensa ja viisautensa ja rikkautensakin. Lisäksi hän saa pitää nöyrän sydämen, jonka sai kadotettuaan helmensä. Ja hän saa prinssinsä, tietysti.

Peili on kuin lammen pinta. Heijastus tuntuu jatkuvan tuonpuoleiseen. Peiliin kuvastuu katsoja ja ympäröivä maailma, Pitsimäisen pellavaverkon naavamaisuus muistuttaa luonnon hauraudesta. Toisaalta se rikkoo kuvan peilissä. Hiuksista tehty "helmi" on löytyneenä verkon päällä. Teos kuvaa haluani nähdä itseni ja maailma kauniina ja kokonaisena rintasyövän runtelun  jälkeen.

Nyt kun olen siirtymässä kuvaamaan teoksissani lapsuuden herkkä aikaa ja hauraita varhaisia muistikuvia, on tuo teos siltana siitä matkasta joka loppui viime vuoteen. Se on siirtymä trauman, sairauden ja toipumisen kuvaamisesta tähän lapsuuden satujen ja muistojen maahan.

Matka jatkuu. Ja jotain uutta on alkamassa. Palaan työhuoneelle tauon jälkeen. Ihan kokonaan en ole vain lomaillut viime viikkoja. Olen sopinut tulevan vuoden "projektini" aikatauluista. Raumalle, Sepän Taloon - siis lapsuuteni maisemaaan - tulee syksyllä esille näyttelykokonaisuus, jota alan tehdä nyt toden teolla. Tervetuloa seuraamaan matkaani!

....
I am heading from expressing the feelings of trauma and healing towards the frail early memories of childhood. In between of these two chapters stands this work, Adalmina`s Pearl (2019, mirror, hair, linen fiber, 50 x 50 x 20cm). It tells on the other hand about the fragility and the need of feeling oneself as a beautiful, whole woman again after the mangling of breast cancer.  But it is also about a fairy tale which brings me to the childhood memories. And so it flows, smoothly from one phase to another. There will be an exhibition in my childhood surroundings by the end of the year. And there will be a whole lot of work before that! Welcome to follow the journey!

Comments

Popular Posts