Viimeisinä päivinä residenssissä ollessani lähdin pyöräilemään päämäärättömästi. Löysin itseni satamasta ja Kanaalin varren kävelyteiltä. Yht äkkiä huomaan, että olen juuri niillä paikoilla, joissa valokuvaaja isäni otti parhaita kuviaan. Hänen sumuisten rantojen laiva- ja venevalokuvansa voittivat palkintoja kansainvälisissä näyttelyissä aikoinaan. Tajuan nyt, että noilla kuvillaan isäni, kuten Jaakko Niemeläkin (ks. edellinen postaus), kuvasi mitä todennäköisemmin omaa isättömyyttään. Isäni isä työskenteli laivoissa ja satamissa mm. tulkkina. Hän jätti perheensä, vaimonsa ja pienet lapsensa, sodan keskelle ja lähti laivalla USA:aan. Isoisä meni siellä uudelleen naimisiin ja kuoli vuotta ennen syntymääni Los Angelesin kadulla sydänkohtaukseen.
Kuvat Pekka Pohjanvalta. Vuosiluvut ei tiedossa.
Olen ennenkin taidetyössäni käsitellyt identiteettiä ja muistoja, eikä se siis ole ainoastaan tämän projektin teema. Mieleeni tulee isäni ottama kuva minusta pikku tyttönä. Olen Raumanmeren saaristossa, linnunpoika ja kukkakimppu kädessä, resuisena ja tuulen tuivertamana. Tämä Luonnonlapsi -kuva voitti aikanaan palkintoja. Se oli harvinainen kuva isäni tuotannossa, koska hän ei juurikaan kuvannut ihmisiä.
Tässä kuvassa näkyy olennainen minusta. Olen osa luontoa. Meri ja saaristo ovat voiman lähteitä. Näkyvissä ovat herkkyys ja läsnäolo. Lapsuuteni oli usein yksinäistä ja surullista. Lähtökohtani ovat vaatimattomat, mutta lapsuudestani ammennan rakkauden luontoon ja taiteeseen, kiinnostuksen yhteiskunnallisiin asioiohin, humanismin ja sivistykseen. Olen aina rakastanut koulunkäyntiä ja opiskelu on jatkunut läpi elämän.
Pekka Pohjanvalta, Luonnonlapsi, 1967.
Leena Vainio Minä Infanta Margarithana 2015, öljyväri kankaalle, 90 x 116cm. Kuva: Leena Vainio.
Tuotannossani näkyy aika ajoin selvästi muistoihin ja identiteettiin liittyviä teoksia. Tässä vuonna 2015 maalatussa teoksessa yhdistyvät pastissi ja tutkielma kuuluisasta maalauksesta (Las Meninas, Diego Velasquez. 1656) ja oman identiteetin tutkiminen. Olin todellinen luonnonlapsi, kaukana prinsessasta. Herkkyys ja läsnäolo näkyvät ja resuisuus on liikuttavaa. Tämä maalaus on nyt saaristossa, kesämökin seinällä, isäni ottaman valokuvan vieressä.
Viime vuosi oli tietoinen tutkimusmatka muistoihin, nostalgiaan ja identiteetin muotoutumiseen. Siitä tuli samalla matka ja "harjoitus" eri taiteen lajeihin. Maalasin kukkamaaluksia, muotokuvia ja abstrakteja, mielenmaisemallisia maalauksia. Tutkin värejä, opettelin edelleen vesiliukoisten öljyvärien ominaisuuksia. Siirryin käyttämään vesiliukoisia öljyvärejä runsas vuosi sitten. Ne ovat hitaammat kuin akryylivärit. Ne ovat todennäköisesti myrkyttömämpiä. Ja niillä saa halutessaan perinteikästä öljyvärimaalausjälkeä.
Tein myös installatioita, joissa on "perinteisiin" naisten käsityöhön liittyviä materiaaleja: lankoja, valkoisia lakanoita, liinavaatteita ja pellavaa. Lakanat ovat käärinliinanaomaisia, intiimejä ja vanhoilla valkeilla liinavaatteilla on oma historiansa jo itsessään. Käsityöläisyys on osa minua; isoäitini oli ompelija.Opin siis tämän vuoden aikana jotain siitä, mistä taiteilijuuteni ponnistaa. Opin lisää maalaustekniikkaa materiaalien ominaisuuksia.
Mihin olen menossa? En tiedä. Mutta valitsen jatkossa tarkemmin ja yhteinäisemmin esille tuotavan teoskokonaisuuden. Teen rauhassa työtäni. Annan ajan kulua.
Comments
Post a Comment