Laiva kääntyy hitaasti





Olen siivonnut työhuoneeni. Suojapaperit on kerätty pois ja lattia pesty, säilytyslaatikot ja hyllyt jäjestetty. Parin viime vuoden traumasta, sairastumisesta ja toipumisesta kertovat abstraktit teokset on tällä erää tehty päätökseen. Sekin matka kyllä jatkuu, mutta ei nyt, ei taiteen tekemisessä. Viime vuodet olen maalannut kuin viimeistä päivää. Olen pitänyt vähintään yhden oman näyttelyn vuosittain ja lisäksi osallistunut moniin ryhmänäyttelyihin.


Olen käännekohdassa. Olen aloittanut uuden matkan. On kuin sukeltaisin alkupisteeseen, josta alkoi minä. Taiteessa teemani on aina ollut haavoittuvuus. Se lähtee lapsuuden herkästä ajasta. Nyt lähden tutkimusmatkalle muistojen ja nostalgian maailmaan. Uuden aloitus on hidasta. Työskentely on myös hitaampaa, koska olen vaihtanut muoviset akryylivärit myrkyttömämpiin ja ekologisempiin kasviöljypohjaisiin, vesiliukoisiin öljyväreihin. Uuden ja erilaisen, hitaamman työtavan oppiminen vaatii aikaa.


En ole tavararoitten kerääjä tai keräilijä. Kuitenkin minulla on säilynyt monia outoja esineitä menneisyydestä: äitini sukulaisten kirjeitä 40-luvulta, rikkinäisiä tupakansytyttimiä ja sikarilaatikoita, risaisia astiapyyhkeitä kirjailuineen. Oikeastaan tämä nyt alkava projektini on kulkenut mukana jo pidemmän aikaa ja olen palannut lapsuuskuvastoon vuosien varrella aiemminkin, esimerkkinä Lapsen rukous -teossarja.




Lapsen rukous, 2016, puupiirros ja kirjonta lapsuuteni aikaisille tyynyliinoilleni.





Elämäni ensimmäisen viiden vuoden aikana minusta on säilynyt alle kymmenen pientä valokuvaa. Se on omituista nykyajan valokuvatulvan keskellä.  Kun pieniä mustavalkokuvia skannaa, paljastuvat jännittävästi hämmentävät yksityiskohdat: ai, tuossa kuvassa isä polttaakin tupakkaa!




Tervetuloa seuraamaan matkaani ... ja osallistumaan: kerro jostakin lapsuusmuistostasi minulle! Mitä muisto sinulle merkitsee? Liittyykö muistoosi värejä, tuoksuja, makuja, ääniä, paikkoja tai tunteita?  Voit lähettää tarinasi sähköpostitse: lmvainio@gmail.com tai kommenttina, kiitos! Ja voit kertoa tarinasi etunimellä tai nimimerkillä!



" ja soinnut syntyivät, ja kaikki tähdet,
näin aallot ja liikkeen, värien musiikin
...
Niin omaksuin musiikin pisarat kuin lintu sadeveden
ja näin sateessa, musiikissa kaiken tämän jälkeen,
äänet väreinä, värit säveleinä
...
( Eeva-Liisa Manner, Tämä matka;
Pekka Kuusiston kirjoituksessa Lapsuuden nostalginen kosmos Eeva-Liisa Mannerilla
kirjassa Nostalgia, kirjoituksia kaipuusta, ikävästä ja muistista,
toim Riikka Rossi ja Katja Seutu )

Comments

Popular Posts